lauantai 25. huhtikuuta 2009

Pitkä päivä ja pitkän päivän ilta

Kotona viimein. Pitkän päivän vietin näytelmäshowssa Myyrmäessä. Niin, ja oli siellä tietty emäntäkin mukana.
Show on semmoinen paikka jossa makoillaan pienessä häkissä koko päivä, emäntä tarjoilee ruokaa ja juomaa ja ihailijani käyvät sankoin joukoin ihailemassa minua ja ylistämässä komeuttani.
Jossain välissä mennään toviksi pöydälle toteamaan että pöydän ääressä istuva mies-tai naistyyppi osaa leikittää kissaa huiskalla ja kirjoittaa.

Tänään meinasi ensin mennä sukset ristiin sen kirjoittajatyypin kanssa, se kun meinasi häntääni käydä kopeloimaan (sellainen ei ole nykyään sopivaa) ja siitä piti huomauttaa melkoisen ISOIN kirjaimin. Tässä asiassa kun saavutimme yhteisymmärryksen niin homma alkoi sujua: täti leikitti minua hieman ja sitten seurasin että naistyyppi osasi piirrellä kirjaimia paperiin. Toisinaan ihmisiä täytyy hieman opastaa kun tuppaavat käymään liian tuttavallisiksi.

Lopun päivää jatkoinkin sitten vastaanottoani häkissä ja ihailin saamaani kaunista ruusuketta.

Ai niin, nenäni on kuulemma hieno mutta hieman roomalainen ja häntäni pensasmainen. Eli jälleen minut on virallisesti komeaksi todettu.

Jaahas, kotona viimeinkin.
Vielä pitää reissukassi purkaa, siinä hommassa kissan apu on välttämätön.

7 kommenttia:

  1. jahas komea isäni sitten onnistui hyvin tuossa kaulurin kasvatuksessa. on hyvä, että pidät puolesi niitten täti-ihmisten kanssa. mamia naurattaa kun se lukee että kisumisu sanoo Isolla äänellä, hih esikoinen sanoo miu, miu hyvin neitimäisesti. kerro nyt iskä koska minun ääni muuttuu kollin ääneksi kyselee poikasi Kalle ja onnittelee ruusukkeesta.

    VastaaPoista
  2. Voi poikani Kalle, sinun tulee oppia se tosiasia, ettei keski-ikäinen näytelmätäti pelkällä miulla tokene. Jos semmoinen käy tunkeilevaksi niin siinä ei auta muu kun tiputtaa korvat kainaloihin ja sanoa SIHH, Isoin kirjaimin. Sitten voikin jatkaa iloista leikkimistä.

    VastaaPoista
  3. Olet sä iskä kyllä komee !! Saapa nähdä muutaman viikon päästä, miten meikäläisen hermot kestää näytelmäshowta...... :)

    Terkkuja sinne toivotteleepi, Ossi Puumanpoika

    VastaaPoista
  4. Harmi ettei tavattu, vaikka samassa näytelmässä oltiin. Aika sokea tuomari olisi kyllä saanut olla, jos ei olisi komeuttasi huomannut :)

    VastaaPoista
  5. Siltä varalta ettei kukaan ole huomauttanut vielä asiasta: päivitä blogin uusi osoite Blogilistallekin. Olin jo poistaa koko Puuma-blogin omista suosikeistani, kun ei ole mukamas ollut päivityksiä...

    VastaaPoista
  6. Arvaa muistinko koko blogilistaa olevankaan.. =/

    Nyt on uusi osoite päivitetty, toivottavasti meni oikein ja uudet kirjoitukset näkyy blogin tilaajille

    Hienoa, Sirpale, että kuitenkin löysit tänne uuteen blogiin :)

    VastaaPoista
  7. Nyt toimii Blogilistan kauttakin. Kiitos paljon ja paljon silityksiä Puumalle!

    VastaaPoista